Pikavuoro: Nicaragua - Suomi - Meksiko

Tero:

Yleensä olen tottunut siihen, että matkan varrella tapahtuu aina enemmän taikka vähemmänkin, mutta näemmä joskus valitettavasti tapahtuu kotijoukoissakin. Muistan Kirsin kysyneen reissua suunniteltaessa, että mitäs sitten jos kotona sattuu jotakin? Vastasin tähän tietysti, että 24h:n matkustamisella pääsee mistä päin maailmaa tahansa kotiin. Luojan kiitos tämä hihasta ravistamani arvio piti ainakin tällä kertaa paikkaansa.

Mikäli sinulla ei ole lemmikkieläintä, niin ei välttämättä kannata lukea seuraavia kappaleita. Et kuitenkaan ymmärrä. Mikäli sinulla taasen on/on ollut lemmikkieläin, ei siltikään kannata lukea. Voit tulla surulliseksi.

Palataampas sitten tiistaihin. Olimme juuri ylittäneet Costa Rican ja Nicaraguan rajan, kun saimme puhelun, että koiramme oli alkanut aamulenkin jälkeen mielettömästi tärisemään. Luonnollisesti koira oli toimitettu välittömästi eläinlääkäriin, joka oli "ottanut kopin" kyseisestä yksilöstä, vaikkei aikaa sinällään ollutkaan varattu. Koiran röntgenkuvissa näkyi jonkinlaista massaa etuvatsassa ja kipulääkitys aloitettiin heti. Piti odottaa seuraavaan päivään, että saadaan joku ultraääni-kelpuutettu tarkastaja paikalle ja tiedettäisiin enemmän.

Melko tuskallista odottaa lähes toisella puolella maapalloa, että mikäköhän diagnoosi sieltä tulisi. Eläinlääkäri oli kuitenkin epäillyt kasvainta. Aikamme asiasta "objektiivisesti" keskusteltuamme, totesimme että nyt lähdetään kotiin katsomaan koiraa, emmekä odottele toisen lääkärin lausuntoa. Niimpä varasin tiistai-iltana meille lennot keskiviikkoaamuksi Nicaraguan pääkaupungista Miamin kautta Helsinkiin.

Aamulla sitten taksissa olikin hieman "odottava" tunnelma. Koira oli nimittäin päässyt illaksi kotiin, mutta aamulla se oli pitänyt toimittaa takaisin eläinlääkäriin voinnin mentyä heikoksi. Diagnoosin saimmekin sitten Miamin kentällä. Syöpä oli levinnyt lähes kaikkiin sisäelimiin, mitään ei ole tehtävissä, eikä aikaa ole kovinkaan paljon. Syvä huokaus, mahtava päätös lähteä heti, eikä odotella diagnoosia.

Air Berlinin lähtöselvitystiskillä Miamissa meille kuitenkin ilmoitettiin lentomme myöhästyvän vähintään 5h. Saimme tästä hyvästä 7usd:n ruokakupongit terminaalin Mäkkiin. Noh, ei muuta kuin kassit koneeseen ja liput taskussa kiroilemaan vähän matkan päähän. Luonnollisesti alkoi melkoisesti vituttamaan, että mahdetaanko kuitenkaan ehtiä ajoissa.

Matkalla turvatarkastuksiin kuulimme kuitenkin erään porukan puhuvan Suomea. Tästä kiinnostuneena piti käydä katsomassa millä lennolla kyseiset turistit mahtavatkaan lentää. Kävi ilmi, että British Airways:in lento Lontooseen lähtisi pari tunnin päästä ja meidän Air Berliinin lento myöhäistyisi vieläkin lisää. Eikä muuta kuin BA:n tiskille kyselemään, että vieläkö on paikkoja ja paljon maksaa. Ongelmanahan oli tietysti se, että kassimme olivat jo matkalaukkuPepen hellässä huomassa. Tiskiltä meille kuitenkin sanottiin, että menkää AB:n tiskille hakemaan ne. Saadaan ne kyllä sieltä jahka riittävästi vaadimme. Näin myös teimme.

Teimme sitten niin, että minä hain kassit Air Berliniltä ja Kirsi jäi varaamaan meille British Airwaysin lentoja. Kassien haku sujuikin tympeähköstä asiakaspalvelusta huolimatta vallan mainiosti. Ainut epäselvyys tuli, kun aloin kyselemään, että kaipa tästä jotain rahaakin pitäisi saada takaisin. Eivät oikein osanneet sanoa miten pitäisi toimia. Edes lappua lentojen perumisesta en saanut, koska henkilökunta ei osannut asiaa toimittaa. BA:n asiakaspalvelija pelasti jälleen kerran tilanteen. Kehoitti olemaan perumatta lippuja ja tuomaan kassit vaan hänelle. Herra sitten järkkäsikin meille lähes viimeiset paikat koneesta ja jatkolennon Helsinkiin maksutta. Pystyi kuulemma siirtämään jotenkin allianssin sisällä nämä lentoliput toiselta firmalle heille. Kerroimme asian olevan loppuviimeksi aivan sama, kunhan olemme Helsingissä mahdollisimman pian. Kiitimme kaveria vähintäänkin riittävästi homman hoitamisesta.

Noh loput lennot menivätkin sitten kutakuinkin melko odottavissa tunnelmissa. Helsinkiin laskeuduttiin torstaina 15 aikaan. Tasan 24h matkustamisen jälkeen. Saimme kuulla koiran olleen jälleen yön kotona, mutta aamulla piti taas lähteä eläinlääkäriasemalle "päivähoitoon". Onneksi ehdimme hakemaan itse koiran sieltä ja samalla saimme haastatella lääkäriäkin.

Opiaattipöllyinen koiramme piristyi kuitenkin kummasti nähdessään tuttuja kasvoja. Aikamme lääkäriä haastateltuamme sovimme ottavamme Empun vielä yhdeksi yöksi kotiin ja mikäli ns. "luonnollista poistumaa" ei yön aikana tapahdu, olisi avustettu nukahtaminen paras vaihtoehto. Lääkäri tosin antoi ymmärtää, että hyvin varmasti Emppu nukkuisi pois jo yön aikana ja mikäli siitä selviäisi ei missään tapauksessa jaksaisi enää viikonlopun yli. Kipuja ei kuitenkaan lääkityksestä johtuen juuri ollut ja tiistain jälkeen kipulääkitystä oli itseasiassa vähennettykkin.

Oli aika hiton raskas ilta, yö ja seuraava aamupäivä.

Emppu sitten kuitenkin jaksoi touhuta kanssamme yllättävän paljon ja yllättävänkin iloisesti vielä pitkähkön elämänsä (~14v) viime metrit. Näiden katukoirien tarkkaa ikää tuskin kukaan tietää, mutta lähes 11v sain kuitenkin pitää tuota mahtavaa otusta seuranani.

Nyt on Empun kivut kuitenkin loppuneet ja viikonloppu surtu perheenjäsenen poismenoa. Luojalle kuitenkin kiitos, että ehdimme vielä viettää hetken yhdessä. Aivan korvaamatonta nähdä Empun vielä innostuvan viimeisen kerran kotiintulostamme ja nukkua sen kanssa yksi uneton yö vierekkäin. Vähintäänkin sen olimme sille velkaa. Mikäli olisimme odottaneet varmentavaa diagnoosia ennen lähtöä, olisimme varmasti myöhästyneet. Inhorealistina on kyllä hieman hämmentävää, että näinkin tunnepohjainen ratkaisu voikin joskus olla täysin oikea. Kummallista.

Sitten takaisin matka-aiheeseen. Reissuahan ei voi mitenkään vastoinkäymisistä huolimatta jättää kesken, sillä nyt jos koskaan olemme hieman loman tarpeessa. Lähinnä myös siksi, että käyttämättömistä lennoista, risteilyistä yms. emme saisi senttiäkään takaisin. Matkavakuutukset käsittävät yleensä kaikki henkilöt miniöistä serkkujen kaimoihin, mutta kotieläimiä ne eivät valitettavasti huomioi millään tavalla. Joten maanantai-iltana suuntaamme Saksan kautta Meksikoon. Takaisin reitille.

Ethän muuten suutu, vaikkemme ilmoittaneetkaan juuri sinulle käynnistämme Suomessa. Voit uskoa, että oli hieman muuta ajateltavaa.

Loppuun tietysti pieni muistokirjoitus koirallemme:

Antaisitko anteeksi?

Liian monta ihmistä toin sinun elämääsi,
jotka kuitenkin otin sinulta myöhemmin pois,
ihmisiä jotka välittivät sinusta, mutta minä en heistä.

Liian monta yksinäistä iltaa tarjosin sinulle,
kun olin etsimässä ihmisiä, joita et koskaan tapaisi,
silti sinä innostuit ja ymmärsit kun tulin kotiin.

Liian monta yksinäistä iltaa,
jolloin vietin aikani mielummin ystävieni kanssa,
silti sinä innostuit ja ymmärsit kun tulin kotiin.

Liian monta yksinäistä iltaa,
vaeltaessani ympäri maailmaa,
etsimässä paikkaa, jossa olisi hyvä olla.

Nyt kuitenkin ymmärrän sen, minkä sinä jo tiesit,
vaikket sitä koskaan sanonutkaan,
minun olisi pitänyt olla kanssasi kotona,
sen parempaa paikkaa ei maailmassa minulle ollut.

Sinä et koskaan arvostellut,
et vaikka syitä olisi ollut tuhansia,
sinä aina vain rakastit minua,
kaikki nämä vuodet sinä rakastit minua.

Kiitos.

Silti minä löysin ympärillesi ihmisiä,
ihmisiä joiden kanssa sinun oli hyvä olla,
ihmisiä jotka rakastivat sinua,
ihmisiä jotka välittivät sinusta,
ihmisiä jotka antaisivat mitä tahansa
saadakseen sinut takaisin,
sillä niin paljon sinä annoit heille.

Niin paljon sinä annoit meille kaikille.

Minä lähdin ja sinä kaipasit, ikävöit
ja kun minä tulin takaisin, sinä innostuit.

Minä taas lähdin ja sinä kaipasit, ikävöit
ja aina kun minä tulin takaisin, sinä innostuit.

Nyt kun sinä lähdit, on minun vuoroni kaivata ja ikävöidä,
sillä sinä et enää tule takaisin.

Tero

Kirsi:

Joskus surulle ja kaipaukselle ei ole riittävän suuria sanoja.

Teit meistä perheen. Kiitos.