Tero:
Alkaa reissu sen verran uhkaavasti lähestymään, että pitihän se tämäkin polkaista taas käyntiin.
Alkaa reissu sen verran uhkaavasti lähestymään, että pitihän se tämäkin polkaista taas käyntiin.
Alkuun hieman mietin, että kun on ollut vuodesta 7kk ulkomailla, niin ehkä sitä voisi olla vähän kotonakin. Jälkeenpäin ajatellen aika kummallinen ajatus. Onneksi se oli sitten kuitenkin vain ihan hetkellinen ja hyvin sekava, kuten ajatukseni yleensäkkin. Ehkä se oli vain sitä aikuistumista. Onneksi sitä ei sitten kuitenkaan kestänyt sen pidempään. Tiedä mistä sitä olisi vielä itsensä löytänyt. Tai tietäähän sen. Töistä, kotisohvalta, passatin konepellin alta taikka koiran kanssa lenkiltä räntäsateesta. Oikeastaan vuoden- ja vuorokauden ajasta riippumatta. Ei ihme, että joskus harvoin pitää päästä vähän matkallekkin.
Yrittäkääpä perustella turkulaiselle miksi pitäisi lähteä katsomaan maailmaa hieman karttakirjaa tarkemmin. Ei ole helppoa. Lähtökohta kun lähes kaikelle on kuitenkin se, että "miksi mennä, kun Turussa on jo kaikki." Turhaa yrittää perustella esimerkiksi millään paratiisisaarella, koska "on Turussakin niittysaari", hiekkarannoilla "Ruissalo on lähempänä", Mekong- sekä Amazon-joella "Aurajoki on varmasti hienompi ja isompi", ostoskeskuksilla "Wiklundiltakin saa ihan kaikkea" tai vaikka kuuluisilla kadunpätkillä "18 bussi menee Humalistonkadulta". Uusilla kulttuureilla en kuitenkaan lähtenyt edes yrittämään, koska onhan Turussa kuitenkin Varissuo. Moista rikkautta tuskin muualta maailmasta edes löytää. Sinänsä kuitenkin varmasti ihan tottakin, että onhan se todennäköisempää löytää Aurajoen varrelta alkuasukkaita, jotka eivät ole koskaan olleet sivistyksen kanssa missään tekemisissä, kuin esimerkiksi Amazonin varrelta. Varsinkin kesäisin jokilaivojen ympäristöstä.
Reittisuunnitelma onkin sattuineista syistä vielä joiltain osin hyvinkin keskeneräinen. Toisaalta se ei ole yhtään huono asia. Alla summittainen kuvaus matkasuunnitelma ver.1.1:stä.
Reissuun lähdetään 2.11 ja suunnaksi otetaan ensin Aasia. Lennot kulkevat tietenkin Lontoon kautta, koska ilman halpalentoyhtiöitä ei näin persaukisilla olisi ollenkaan varaa matkustaa. Aasian ensimmäinen tukikohta on Hong Kong. Sen jälkeen suuntaamme Kiinan ja toivottavasti Tiibetin läpi Nepaliin. Sieltä kulkeudumme Malesiaan, Burmaan ja takaisin Honkkariin. Mikäli rahaa ja aikaa jää, niin pikavisiitti Bhutaniin on yhä listalla. Suurin kysymysmerkki on sitten tietysti tuo Tiibet. Taas kerran. Alustavan bookkauksen perusteella lahjukset ovat nousseet kolminkertaiseksi ja siltikään ei voi olla varma, että lupa myönnetään. Saa nähdä miten käy. Mikäli lupa jälleen evätään, pitää keksiä jotain muuta. Vedetään sitten ns. satulasta kuten yleensäkkin.
Aasiasta suunnataankin sitten joulukuun puolenvälin jälkeen Oseaniaan. Pari viikkoa olemme kaikkien kavereina Uudessa-Seelannissa ja autoilemme ympäriinsä. Kuitenkin Eteläsaareen keskittyen, koska se on muutaman viikon kokemukseeni perustuen paljon hienompi kuin Pohjoissaari. Lisäksi matkamme kulkee Tongan ja Cookin saarien kautta eteenpäin tammikuun lopulla.
Seuraava välistoppi onkin sitten Los Angeles. Naiselle ei siis selvästikkään riitä kerta siihen kaupunkiin. Eikä muuten toinenkaan. Tällä kertaa suunnitelmissa on vuokrata auto muutamaksi päiväksi ja vähän tasailla kelloja. Samalla tietenkin paikkosuorituksia nähtävyyksiin tehden. Seuraava osoite onkin sitten mielenkiintoisempi.
Matka jatkuu nimittäin heti helmikuun ensimmäisenä päivänä Ecuadoriin. Tästäkään ei sitten tietenkään sen tarkempia suunnitelmia vielä ole. Ajatuksena olisi nousta ylöspäin väliamerikan maita ja päätyä maaliskuun lopulla jäähdyttelemään reissufiiliksiä eläkeläisten keskuuteen karibianristeilylle. Puerto Ricosta lennämme sitten takaisin Losiin ja sieltä Lontoon kautta kotiin. Tällöin almanakan tulisi näyttää jotain 4:nnen ja 7:nnen päivän väliä huhtikuussa 2013. Muuten nimittäin loppuu lomat ja virkavapaat kesken. Tai siis eihän niitä tietysti ole vielä myönnettykkään.
Sinänsä reissusta on tulossa monellakin tapaa hieman erilainen verrattuna aikaisempiin. Nimittäin tällä kertaa pitäisi saada jotain aikaiseksikin. Johtuen lähinnä työnantajani halusta uudistaa itseään ja siirrellä työntekijöitään ympäriinsä ihan vaan siirtämisen ilosta. Tästä sainkin aimo annoksen motivaatiota suorittaa kesken olevat opintoni loppuun. Jokunen ilta saattaa siis mennä ihan vaan hotellillakin opintoja sorvatessa.
Kuitenkin tiedossa on vähemmän alkoholia, vähemmän hostelleja, vähemmän katukeittiöitä, vähemmän paikallisbusseja ja ennen kaikkea vähemmän vessoja, jotka ovat enemmän kuin kirjaimellisesti räjäytetty "kappaleiksi". Sitä vastoin tiedossa on enemmän rahanmenoa, hotelleja, ravintoloita, lentoja ja siistimpiä vessoja. Tulossa on ilmeisesti huoneita, joissa on ylipäätään vessa. Sekin on jo kuulemma paljon. Tuleepahan tälläinenkin nyt sitten koettua. Uhosin kuitenkin kiukuspäiten Kirsille juovani joka päivä vähintään yhden kaljan ja silloin tällöin oikein saavillisen. Reissun jälkeen tiedämme sitten ainakin, että mitä tarkoittaa "joka päivä" ja mitä "silloin tällöin". Sinänsä ei niin tarkkaa ole, kunhan järjestys ja aikaikkunat pysyvät noin päin. Aina ei ilmeisesti ole niinkään ollut. Muistaakseni.
Reissun valokuvausvastuu sysätäänkin sitten aivan täysin naisväen harteille. Tai annoinhan minä tietysti herrasmiehenä vaihtoehtoja. "Joko sinä otat kuvia, taikka niitä ei oteta ollenkaan." Juuri parisuhteeseen sopivaa politikointia sekä kompromissien mahdollistamista. Perusteluja kun kyseltiin kerroin Mikon ja minun 6 päivän Krakovan reissusta 2008 keväältä. Reissun jälkeen kamerassa oli neljä valokuvaa ja päässä sitäkin vähemmän muistikuvia. Oli varmaan muistikortit jotenkin viallisia. Sekä kamerassa että päässä.
Nyt onkin siis menossa pölyttyneiden reissukamojen esille kaivaminen ja "henkiin herättäminen". Hyvähän se on tämäkin tehdä, koska vanhasta kunnon matka-adapteristanikin tuli savut pihalle, kun vain esittelin sitä pistorasialle. Adapteri on toiminnut uskollisesti 5 vuotta ympäri maailmaa, niin kaikkeen ei sekään näemmä pystynyt. Ilmeisesti Hervannassa on sen verran kovan luokan sähköä, että laite katsoi paremmaksi antautua. Sääli sinänsä, mutta nyt on kuitenkin uusi jo tilattu. Toivottavasti ehtii tulla ennen lähtöä.
Sinänsä ei voi sanoa, että olisi matkakuumetta, mutta kuumetta kylläkin. Onneksi tässä on vielä lähtöön aikaa vaikka kuinka.
Kirsi:
Terolla on seinällä sellainen tosi iso Ikean maailmankartta. Yhtenä iltana tuijoteltiin olkkarissa sitä karttaa ja listattiin maita, joissa haluttaisiin käydä. Siitä se ajatus sitten lähti. Nyt, melkein kaksi vuotta myöhemmin, pitäisi sitten pakata tavarat ja lähteä katsomaan niitä maita. Ikävä kyllä en pysty enää lainkaan muistamaan millainen kummankin lista alunperin oli, mutta omallani oli varmaankin turvallisia maita (Ruotsi, Tanska, Kanada, Australia ja hieman uhkarohkeana valintana ehkä Chile tai vastaava) ja Terolla luultavasti hieman eri tyyppisiä (Mongolia, Kolumbia, Bangladesh ja varmaan jokunen sotatoimialuekin, ehkä Syyria tai Afganistan). Hieman erilaisista mielenkiinnon kohteistamme huolimatta saimme pitkien pohdintojen jälkeen aikaiseksi jonkinlaisen reittisuunnitelman.
Tero antoi minulle tehtäväksi lähetellä sähköpostia eri matkatoimistoihin Suomessa ja Englannissa ja kysellä lentojen hintoja. Kun olin lähettänyt noin 40 sähköpostia ja pyytänyt tarjousta noin 20 vain hieman toisistaan poikkeavasta reitistä niin Tero ilmoitti löytäneensä meille sopivan maailman ympäri-paketin. Melkein tuntui kuin olisin tehnyt turhaa työtä. Mutta samapa tuo, koska prosessin tässä vaiheessa kärsivällisyyteni (joka on erinomainen) ja jahkailunsietokykyni (joka on hyvä) olivat lähes katkeamispisteessä ja olisin ollut valmis varaamaan lennot vaikka sitten sinne Syyriaan kunhan homma etenisi johonkin suuntaan.
Sinänsä hauskaa on, että minulla on ainoastaan karkea käsitys siitä mihin kaikkialle olemme menossa. Aasian osuudella ykkössuunnitelma on mennä Tiibetiin, mutta koska edes rehellinen Suomi-turisti ei välttämättä saa sinne matkustuslupaa niin kakkossuunnitelmana on, että teemme sitten jotain muuta. Minulla vain ei ole kovinkaan tarkkaa käsitystä siitä mitä se ”jotain muuta” on. (Osittain, koska olen aikaa sitten lakannut kuuntelemasta Teron esittämiä reittivaihtoehtoja, joita tulee ja menee säännöllisesti ja tiheään tahtiin). Oletan, että Tero kuitenkin tietää mihin menemme ja oletan, että lähes ainoa toiveeni (nähdä pandoja) on huomiotu. Aasian jälkeen pyörähdämme Uudessa-Seelannissa ja Tyynenmeren saarilla ja jatkamme sitten Losin kautta Etelä-Amerikkaan. Etelä-Amerikan osuudelle emme ole vielä tehneet juuri minkäänlaista suunnitelmaa,vaan vain listanneet maat, joihin haluaisimme ehtiä. Paluupäivä on kuitenkin tiedossa, joten teemme sitten sen mitä siihen mennessä ehdimme.
Kun miehellä on harrastuksena matkustaminen niin ei voi kuin hämmästellä millä tarkkuudella rinkka valitaan. Tero osti nimittäin uuden. Seisoin ensin useammassakin kaupassa jokusen tovin katsomassa, kun jokaisen rinkan jokainen vetoketju, naru ja nyöri käytiin läpi ja avattiin ja suljettiin. Kun tämän ydinfysiikkaa muistuttavan valintaprosessin jälkeen saatiin uusi rinkka kotiin niin siinähän olikin ihan liikaa remmejä, vieläpä väärän pituisiakin. Niistä remmeistä on nyt sitten keskusteltu jo kolme kuukautta. Lopulta Tero leikkasi osan remmeistä pois, niputti loput kumilenkeillä siedettävän pituisiksi ja lisäksi ompeli liikaa aukeavat vetoketjut puolesta välistä umpeen. Näin rinkasta saatiin ilmeisesti lopulta matkustuskelpoinen, koska uhkailusta huolimatta sitä ei palautettu kauppaan. Sanomattakin on selvää, että minä perin Teron vanhan rinkan, joka oli Terolle liian pieni ja muutenkin huono, mutta ”tytölle ihan hyvä”.
Minulta on viime aikoina aika monta kertaa kysytty miltä tuntuu lähteä matkalle. Lähtöön on nyt reilu viikko enkä oikeastaan vieläkään tajua olevani lähdössä mihinkään, saatika viideksi kuukaudeksi. Kun kirkkaana hetkenä jotain tajuan niin päällimmäiset tunteet ovat jännitys ja haikeus, niiden alta sitten välillä löytyy vähän innostustakin. Eli ei ihan samoilla fiiliksillä kuin viikoksi Espanjaan. Lähteminen on vaikeampaa, koti-ikävä varmasti kymmeniä kertoja kovempi ja matkustaminen stressaavampaa, mutta luultavasti (toivottavasti) myös näemme ja koemme jotain melko ainutlaatuista. Ilmeisesti pienen pieni ahdistunut jännitykseni on myös näkynyt. Rakas pappani nimittäin arveli, että ”ei se siellä viittä kuukautta ole, kyllä se aiemmin kotiin tulee.” Enkä pidä mitenkään mahdottomana, että pappa olisi oikeassa. Veikkaan kuitenkin, että kunhan tuo reissu saadaan polkaistua käyntiin niin tunnelmakin lähtee nousuun.
Budjetissa pysymistä varten Tero teki läppäriin hienon taulukon, joka ilmeisesti on joissain piireissä herättänyt tarkkuudellaan jopa hilpeyttä. Joka tapauksessa voimme nyt pitää kirjaa kaikista menoistamme ja tietokone laskee olemmeko pysyneet tavoitebudjetissa. Kun taulukossa oli jo huomioitu aivan kaikki kulut ja lisäksi mm. eri kulkuneuvoissa vietetty aika niin Tero kysyi haluanko pitää kirjaa vielä jostain muusta. Eipä tullut mieleen muuta kuin että olisihan se hauska tietää montako ripulia matkan aikana tulee sairastettua. Tero: ”Ei niitä voi laskea. Siellä on ripuli koko ajan!” Joten näissä tunnelmissa: Hauskaa matkaa meille.
Terolla on seinällä sellainen tosi iso Ikean maailmankartta. Yhtenä iltana tuijoteltiin olkkarissa sitä karttaa ja listattiin maita, joissa haluttaisiin käydä. Siitä se ajatus sitten lähti. Nyt, melkein kaksi vuotta myöhemmin, pitäisi sitten pakata tavarat ja lähteä katsomaan niitä maita. Ikävä kyllä en pysty enää lainkaan muistamaan millainen kummankin lista alunperin oli, mutta omallani oli varmaankin turvallisia maita (Ruotsi, Tanska, Kanada, Australia ja hieman uhkarohkeana valintana ehkä Chile tai vastaava) ja Terolla luultavasti hieman eri tyyppisiä (Mongolia, Kolumbia, Bangladesh ja varmaan jokunen sotatoimialuekin, ehkä Syyria tai Afganistan). Hieman erilaisista mielenkiinnon kohteistamme huolimatta saimme pitkien pohdintojen jälkeen aikaiseksi jonkinlaisen reittisuunnitelman.
Tero antoi minulle tehtäväksi lähetellä sähköpostia eri matkatoimistoihin Suomessa ja Englannissa ja kysellä lentojen hintoja. Kun olin lähettänyt noin 40 sähköpostia ja pyytänyt tarjousta noin 20 vain hieman toisistaan poikkeavasta reitistä niin Tero ilmoitti löytäneensä meille sopivan maailman ympäri-paketin. Melkein tuntui kuin olisin tehnyt turhaa työtä. Mutta samapa tuo, koska prosessin tässä vaiheessa kärsivällisyyteni (joka on erinomainen) ja jahkailunsietokykyni (joka on hyvä) olivat lähes katkeamispisteessä ja olisin ollut valmis varaamaan lennot vaikka sitten sinne Syyriaan kunhan homma etenisi johonkin suuntaan.
Sinänsä hauskaa on, että minulla on ainoastaan karkea käsitys siitä mihin kaikkialle olemme menossa. Aasian osuudella ykkössuunnitelma on mennä Tiibetiin, mutta koska edes rehellinen Suomi-turisti ei välttämättä saa sinne matkustuslupaa niin kakkossuunnitelmana on, että teemme sitten jotain muuta. Minulla vain ei ole kovinkaan tarkkaa käsitystä siitä mitä se ”jotain muuta” on. (Osittain, koska olen aikaa sitten lakannut kuuntelemasta Teron esittämiä reittivaihtoehtoja, joita tulee ja menee säännöllisesti ja tiheään tahtiin). Oletan, että Tero kuitenkin tietää mihin menemme ja oletan, että lähes ainoa toiveeni (nähdä pandoja) on huomiotu. Aasian jälkeen pyörähdämme Uudessa-Seelannissa ja Tyynenmeren saarilla ja jatkamme sitten Losin kautta Etelä-Amerikkaan. Etelä-Amerikan osuudelle emme ole vielä tehneet juuri minkäänlaista suunnitelmaa,vaan vain listanneet maat, joihin haluaisimme ehtiä. Paluupäivä on kuitenkin tiedossa, joten teemme sitten sen mitä siihen mennessä ehdimme.
Kun miehellä on harrastuksena matkustaminen niin ei voi kuin hämmästellä millä tarkkuudella rinkka valitaan. Tero osti nimittäin uuden. Seisoin ensin useammassakin kaupassa jokusen tovin katsomassa, kun jokaisen rinkan jokainen vetoketju, naru ja nyöri käytiin läpi ja avattiin ja suljettiin. Kun tämän ydinfysiikkaa muistuttavan valintaprosessin jälkeen saatiin uusi rinkka kotiin niin siinähän olikin ihan liikaa remmejä, vieläpä väärän pituisiakin. Niistä remmeistä on nyt sitten keskusteltu jo kolme kuukautta. Lopulta Tero leikkasi osan remmeistä pois, niputti loput kumilenkeillä siedettävän pituisiksi ja lisäksi ompeli liikaa aukeavat vetoketjut puolesta välistä umpeen. Näin rinkasta saatiin ilmeisesti lopulta matkustuskelpoinen, koska uhkailusta huolimatta sitä ei palautettu kauppaan. Sanomattakin on selvää, että minä perin Teron vanhan rinkan, joka oli Terolle liian pieni ja muutenkin huono, mutta ”tytölle ihan hyvä”.
Minulta on viime aikoina aika monta kertaa kysytty miltä tuntuu lähteä matkalle. Lähtöön on nyt reilu viikko enkä oikeastaan vieläkään tajua olevani lähdössä mihinkään, saatika viideksi kuukaudeksi. Kun kirkkaana hetkenä jotain tajuan niin päällimmäiset tunteet ovat jännitys ja haikeus, niiden alta sitten välillä löytyy vähän innostustakin. Eli ei ihan samoilla fiiliksillä kuin viikoksi Espanjaan. Lähteminen on vaikeampaa, koti-ikävä varmasti kymmeniä kertoja kovempi ja matkustaminen stressaavampaa, mutta luultavasti (toivottavasti) myös näemme ja koemme jotain melko ainutlaatuista. Ilmeisesti pienen pieni ahdistunut jännitykseni on myös näkynyt. Rakas pappani nimittäin arveli, että ”ei se siellä viittä kuukautta ole, kyllä se aiemmin kotiin tulee.” Enkä pidä mitenkään mahdottomana, että pappa olisi oikeassa. Veikkaan kuitenkin, että kunhan tuo reissu saadaan polkaistua käyntiin niin tunnelmakin lähtee nousuun.
Budjetissa pysymistä varten Tero teki läppäriin hienon taulukon, joka ilmeisesti on joissain piireissä herättänyt tarkkuudellaan jopa hilpeyttä. Joka tapauksessa voimme nyt pitää kirjaa kaikista menoistamme ja tietokone laskee olemmeko pysyneet tavoitebudjetissa. Kun taulukossa oli jo huomioitu aivan kaikki kulut ja lisäksi mm. eri kulkuneuvoissa vietetty aika niin Tero kysyi haluanko pitää kirjaa vielä jostain muusta. Eipä tullut mieleen muuta kuin että olisihan se hauska tietää montako ripulia matkan aikana tulee sairastettua. Tero: ”Ei niitä voi laskea. Siellä on ripuli koko ajan!” Joten näissä tunnelmissa: Hauskaa matkaa meille.
