Lemmenlaiva

Kirsi:

Tulipahan taas viikon verran autoiltua USA:ssa. Meillähän oli Dominikaanisen osuuden jälkeen viikko ylimääräistä aikaa ennen risteilyä ja vaihtoehtoina oli joko jäädä Dominikaaniseen tai lentää Miamiin ja kuluttaa aika siellä. Koska denguehyttyset tuntuivat vaanivan meitä kaikkialla niin olin vahvasti sitä mieltä, että on paras lähteä niitä karkuun Miamiin. Sen verran on kuitenkin kyseistä kaupunkia jo nähty, ettemme jääneet sinne vaan lähdimme heti lentokentältä kohti New Orleansia ja Memphisiä ja palasimme Miamiin vasta seuraavalle lennolle. Kummallista muuten miten helpolla Tero suostui tulemaan Jenkkeihin, kun katselin karttaa ja totesin, että ehtisimme ihan hyvin käydä Memphisissä. Se on varmaankin kyseisen kaupungin uskomaton arkkitehtuuri, joka Teroa niin kiinnosti.

Tero kertokoon Memphisistä enemmän, mutta minun on todettava, että New Orleans oli kyllä amerikkalaiseksi kaupungiksi todella hieno. Olin etukäteen aivan varma, että se on valtava pettymys, mutta onneksi ei. Kaupunki oli oikeastaan juuri sellainen kuin odotinkin eli hienoja taloja ja jopa vähän historiaa. Onneksi hurrikaani Katriina ei ollut iskenyt kaupungin historiallisiin alueisiin ihan täydellä teholla vaikka merkittävä osa kaupungista olikin silloin veden alla (mikä paikoin edelleen näkyi). New Orleans on muuten todella erikoisessa paikassa, koska on lähinnä jonkinlaiselle suo/rämealueelle rakentunut. Kaupungista pois vievät tietkin oli rakennettu silloille keskelle rämettä tai mitä lie. Kymmeniä kilometrejä siltaa. Todella hienoa.

Aasiassa ihmettelin todella paljon paikallista ruokakulttuuria. Että siis ihmiset oikeasti syövät friteerattuja kananvarpaita?! Koppakuoriaisia?! Oikeasti?! Saatoinpa pariin kertaan nälissäni paasata Terollekin miten kummallisia aasialaiset ovat ja että mitään ei uskalla syödäkään. Kyllä meillä sivistyneessä maailmassa kaikki on paremmin! Niinpä. New Orleansissa menin kauppaan ja törmäsin säilykepurkkeihin, joista ensimmäisessä oli kananmunia. Vain hiukan kummallista ja varmasti pian Suomessakin tarpeellista kun uusavuttomat ihmiset unohtavat miten munia keitetään. Mutta kun seuraavissa purkeissa oli säilöttyjä sian jalkoja ja sian huulia, niin en enää tiennyt mitä ajatella. Lopulta minulla kuitenkin välähti. Tero on jo pitkään sanonut, ettei Usa:lla ja sivistyksellä ole mitään tekemistä keskenään ja nyt se on vihdoin todistettu. Mitään muuta selitystä tuollaiseen ruokavalioon ei voi olla. Paitsi tietenkin se, että kunnollinen ruoka on jo loppunut, mikä sekin on mahdollista, koska ihmisten koosta päätellen Usa:ssa on kyllä syöty enemmän kuin oma osuus maailman ruuista. Jokohan olisi kaikki jenkkeihin liittyvät kliseet käsitelty?

No ei tietenkään ole. Pakollinen tyhmyysjuttu on nimittäin kertomatta. En tiennyt mitä ajatella, kun katsoin tv:tä ja siellä opetettiin miten kädet pestään oikein. "Kastele kädet juoksevan veden alla ja sammuta sen jälkeen kraana. Ota saippuaa ja hiero käsiä yhteen 20 sekuntia. Siinä ajassa ehdit laulaa kahdesti Paljon onnea vaan. Huuhtele sen jälkeen huolellisesti lämpimällä vedellä." Video synnytti hyvin ristiriitaisia tunteita. Toisaalta toivoin, ettei tuollaiselle videolle ole tarvetta, mutta toisaalta en melkein malttanut odottaa näkeväni vessoissa käsiään peseviä onnittelulauluja laulavia jenkkejä. Ikävä kyllä en nähnyt yhtäkään, joten on mahdollista, ettei oppi mennyt hienosta videosta huolimatta perille.

En muuten ymmärrä miksi Suomessa tuskaillaan vuodesta toiseen kylmyyden kanssa. Ratkaisu palelemiseen on niin yksinkertainen, etten voi uskoa ettei sitä ole meillä vielä keksitty. Kuuntelin nimittäin New Orleansissa, kun opas veti turistikierrosta. Kertoi turisteille, että onhan New Orleansissakin välillä kylmä ja sitten onkin kaikki sekaisin. Kukaan ei kuulemma lähde kotoa mihinkään, jos lämpötila on alle 40F (n. 5 celciusta). Silloin peruutetaan ihan kaikki menot illallisista kampaajakäynteihin ja jäädään kotiin. Niin yksinkertaista! Olisihan se tavallaan vähän tylsää olla kotona se 11,5 kuukautta minkä lämpötila Suomessa on alle 5 astetta, mutta kyllä tätä vaihtoehtoa voisi ainakin vakavasti harkita. Harkitsin sitä myös Memphisissä, jossa kuljin ympäriinsä päälläni kolme paitaa ja takki ja olin aivan jäässä. Olimme molemmat vähän sitä mieltä, että kohdalle sattui kylmin ilma ikinä, mahdollisesti koko maailman historiassa. Kunnes lämpömittari kertoi, että oli ihan niinkin kylmä kuin 15 astetta. En melkein malta odottaa, että pääsen Suomeen.

Vaikka jenkkejä tulee aina morkattua niin oikeasti USA on yksi lempipaikoistani ja vaikka eurooppalaisen näkökulmasta vaikuttaa, että jenkit ovat mielestään Jumalan lähettiläitä maan päällä niin onhan se hienoa, että jossain ollaan ylpeitä omasta maasta ja kulttuurista. Nauroimme silti memphisläisessä baarissa (mutta vain vähän pilkallisesti), kun bändi kysyi yleisöltä mistä kukakin on tullut ja ihmiset aivan vilpittömän ylpeinä kertoivat olevansa New Yorkista ja Montgomerysta. Jotenkin hellyyttävää kun kertovat sen aivan kuin kuvittelisivat maailman loppuvan juurikin Yhdysvaltain rajoihin. Ei sen kauempaa kukaan voi tullakaan. Sitä paitsi laiskuus on tehnyt paikalliset aivan uskomattoman kekseliäiksi. Viime reissulla löysimme mm. drive-in pankkiautomaatteja ja lainakonttoreita. Kuvittelin, että kaikki mahdolliset drive-in palvelut on nähty, mutta eipä vaan ollutkaan. Tällä kertaa nimittäin törmäsimme drive-in rukouspalveluun. Miten kätevää. Jos autoillessa sattuu tulemaan sellainen olo, että on asiaa yläkertaan niin sekin hoituu kätevästi autosta nousematta. Kirkkoonkin joutuu usein muutaman askeleen kävelemään, mutta drive in-rukouspaikoilla säästyy niidenkin askelten vaiva.    

Seuraava etappi (ja reissun viimeinen) olikin sitten Karibian risteily. Odotukset risteilyn suhteen olivat aika korkealla, vaikka samalla vähän pelotti, että tunnelma on sama kuin Siljalla yleensä eli että toisena päivänä toivoo jo pääsevänsä mahdollisimman nopeasti kotiin. Näin ei onneksi käynyt. Tuollaisella laivalla on nimittäin vähän enemmän tekemistä kuin Siljalla. Välillä oli oikein kiire kaiken syömisen, auringonoton ja tietovisojen kanssa. Ikävä kyllä toiseen päivään mennessä olin tuominnut kaikki laivan tietovisat typeriksi ja epäreiluiksi. Tokihan tiedän mitkä maat yhdistyivät vuonna -90, mutta jos kisassa kysytään lisäksi pelkkiä Star Wars- tai Kentucky Derby-aiheisia kysymyksiä niin onhan se aivan typerä. Onneksi sentään välillä pärjäsimme ihan hyvinkin ja kerran jopa tulimme toiseksi. Vastahakoisesti kerrottakoon, että silloin kisassa oli vain kaksi osallistujaa ja että 20 kysymyksestä tiesimme vastauksen vain neljään, kun taas voittaja tiesi viiteen. Silti, ihan hyvinhän se meni. Pääpalkinto ("24 carat solid plastic gold boat on a stick") meni sivu suun, mutta saimme kuitenkin mitalit (muoviset), joiden arvoa ei lainkaan vähennä se, että kilpailun vetäjä antoi ne meille, koska "olimme niin kivoja".

Tietovisoihin osallistumisen lisäksi meillä oli oiva tilaisuus saada hiukan lihaa reissussa riutuneisiin (paisuneisiin?) varsiimme. Kaikki ruoka ja juoma (paitsi Teron harmiksi alkoholi) oli nimittäin laivalla ilmaista ja sitä oli tarjolla ympäri vuorokauden, sekä ravintoloissa että huonepalvelun tuomana. Aamupalakin tuotiin omalle parvekkeelle haluttuun aikaan kunhan jaksoi sen verran ponnistella, että täytti tilauskaavakkeen. Myönnettäköön kuitenkin nyt tässä, että olin huomattavasti innostuneempi jäätelöstä kuin ruuasta. Miten nerokas keksintö on laittaa ravintoloihin pehmiskoneita, joista jäätelöä saa milloin vaan ja niin paljon kuin haluaa? Vähän kyllä mietitytti miten paljon laivassa on oltava ruokaa, jos hieman ruualle persot jenkit (ja Tero) saavat syödä niin paljon kuin jaksavat niin usein kuin haluavat. Vaikea edes kuvitella sellaista ruokamäärää. Toisaalta oma jäätelömääräni tuskin oli myöskään kovin vähäinen, joten en nyt lähde tässä tämän enempää kommentoimaan kenenkään ruokailutottumuksia.

Tuo laivan palvelu oli muutenkin viety mittoihin, jota ei meidän reissulla ole majoituksissa näkynyt. Se ei tietenkään välttämättä ole kovin paljon, kun otetaan huomioon, ettei kaikissa majoituksissamme ole ollut oikeastaan minkäänlaista palvelua. Joka tapauksessa matkan kuluessa käsite luksuksesta on muotoutunut melko vaatimattomaksi. Laivaan mennessäni odotin, että saan nukkua sängyssä, jossa on petauspatja eikä lakanan alla ole muovista inkontinenssisuojaa. Lisäksi toivoin, että minulla olisi kylpytakki, vaikka tiedostinkin ettei ahneeksi pidä ruveta. Onneksi nämä vaatimattomat toiveeni myös toteutuivat. Mukavuuteni oli kuitenkin huomioitu myös odottamattomilla tavoilla. Joka ilta ollessamme illallisella oma filippiiniläinen hyttipoikamme kävi nimittäin laittamassa hyttimme yökuntoon eli tuomassa seuraavan päivän risteilyohjelman, sulkemassa verhot, sytyttämässä yövalot ja taittamassa peiton kulman niin, että auringonotosta väsyneen turistin on sitten vaivatonta sujahtaa peiton alle. Lisäksi taitteli meille joka ilta pyyhkeistä "eläinyllätyksen" ja jätti sängylle iltapalasuklaat. Ehkä ihan vähän tuntui, että palvelu on lähtenyt lapasesta, mutta pystyin kuitenkin elämään asian kanssa.

Risteilyn alussa ihmettelin hieman miksi auringonottokannella pitää olla niin järjetön meteli. Tuhat ihmistä singahtelee edestakaisin ja jos se ei aiheuta riittävää meteliä niin varoiksi musiikki laitetaan täysille. Siinä onkin sitten ihmisen mukava rentoutua ja lueskella kirjaa. Mutta ei hätää. Matkustajan hiljaisuudenkaipuu oli huomioitu tekemällä laivan keulaan auringonottokansi, jossa ei soinut musiikki ja jonne ikäraja oli 21 vuotta. Ei vesiliukumäkiä, ei meteliä, ei ympäriinsä juoksevia lapsia, ei pikkupöhnässä pyöriviä teinejä. Ainoastaan tuulen suhinaa ja poikaystävän vieno kuorsaus. En tiedä minkä verran asiasta on annettu laivayhtiölle palautetta, mutta ilmeisesti täällä on ihan ok, jos on alueita, joihin lapset/nuoret eivät pääse. Suomessahan on tunnetusti suhtauduttu varsin nuivasti siihen, että matkatoimistot myyvät lapsivapaita hotelleja tai lentokoneessa muutamaa penkkiriviä ilman lapsia matkustaville. On kuulemma suunnatonta lapsivihaa ja ihan käsittämätöntä, jos joku ei halua viettää lomaansa vieraiden lasten ympäröimänä tai (riemun)kiljahduksia kuunnellen. Lapsivihaa tai ei niin kovin kysytty tuntui tuo kyseinen alue olevan. Tosin allasalueen "metelipuolella" näytettiin screeniltä mm. Mariah Careyn konserttia, joten myös se saattoi olla syynä ihmisten pakenemiseen.

Ja muuten Taru. Kävi ilmi, että olet kaikki nämä vuodet ollut oikeassa katkarapujen suhteen. Pysy vaan vastaisuudessakin erossa niistä. Söin illallisella hummeria ja katkarapuja. Todella suuri virhe. Katkaravut olivat kuin hirveän makuisia kuminpalasia ja hummerilta pyytelin anteeksi, koska muistin kesken aterian, että ne ehkä keitetään elävänä. Kauheaa. Tosin asiaa hetken pohdittuani totesin, että ehkä hummerit olivat pakastettua mallia tai sitten jossain laivamme uumenissa ryömi satoja eläviä hummereita. SE oli pelottava ajatus.

Tero:

Risteilyä kerrakseen. Täydellinen paikka rentouttaa hektisen työilmapiirin uuvuttamaa liikalihavuudesta kärsivää ruumista. Täydellisen paska paikka alkoholismiin taipuvaisen kapiaisen lusia viikko. Nyt tiedän miltä Eevasta tuntui siinä niin kutsutussa paratiisissa. Lapinlahden lintuja lainatakseni "ota, ota... ota siittä vaan...". Täällä on nimittäin alkoholia tarjolla joka nurkalla ja aivan kohtuulliseen hintaan. 3l Finlandia vodkaa maksaa paatissa nimittäin 20usd. Hienoa olla tässä vaiheessa reissua aivan "persaukinen". Katsoppa sitten vierestä kun 2000 jenkkiä on joka ilta tuhannen päissään ja itse ihmettelee, että mitenköhän sitä selviäisi kotiin asti. Kirsin alkoholiongelma on myöskin merkitsevässä määrin häirinnyt itseni toteuttamista. Vaan kyllähän se läski aina keinot keksii.

Maissa nimittäin alkoholi on ollut paikotellen vieläkin halvempaa. Kirotut laivakapiaiset vaan takavarikoivat pullot paattiin tullessa ja palauttavat ne sitten viikon päästä palatessamme San Juaniin. Eipä ollut maakrapu ensimmäistä kertaa rommia salakuljettamassa. Perinteinen "vesipullo täynnä vodkaa" yhdistelmä toimii näemmä täälläkin päin maailmaa varsin mallikkaasti. Suurin kynnys menetelmän käyttämiseen tuntui olevan tyttöystävän paheksuvien katseiden sietäminen. Ei se mitään, nimittäin hätä ei lue täälläkään lakia ja joskus jokainen saakin olla hieman säälittävä. Varsinkin näin vanhemmalla iällä. Kirsin mukaan toiminta vaikutti lähinnä siltä, että valinta joko AA- taikka Lasol-kerhon välillä on jälleen kerran huomattavasti lähempänä. Mitäköhän se mahtoi taas tarkoittaa? Sanotaanhan sitä kuitenkin, että harrastukset ovat elämänlaadun kannalta hyvin tärkeitä.

Palataampas sitten hieman ajassa taakseppäin. Dominikaanisesta lähdimme tosiaan hyttysiä karkuun Miamiin (jälleen kerran). Eikä muuta kuin autovuokraamon tädin epämääräiset selostukset korvasta sisään ja toisesta ulos. Tyyliin "seli seli-näitä on kuultu jo miljoonia, avaimet kiitos!" Noh auto saatiin tietysti alle ja viikossa tulikin taas hieman kierreltyä lisää kyseistä ihmemaata. Tällä kertaa viikossa saatiin kerättyä Cruzen mittariin 4330km. Sanotaanko, että etelävaltiot tuli ainakin näin pikaisesti katsastettua.

New Orleans oli oikeasti paljon hienompi paikka kuin oletinkaan. Varsinkin niin sanottu "ranskalainen kortteli". Luonnollisesti piti poiketa myös Memphisissä tempaisemassa oikein kunnon Blueskännit. Poikkeuksellisesti en hehkutakkaan kyseistä kaupunkia ollenkaan. Oletan, että edellisissä teksteissä olen antanut kaikkeni tälle jumalaiselle kaupungille. Ellet siis vieläkään tajua lähteä käymään siellä, niin anna olla.

Hauskaa tosiaan, että autovuokraamon täti "unohti" mainita myyneensä meille lisäksi täyden tankin bensaa ja 24h tiepalvelun joka jo valmiiksi kuului alkuperäiseen vuokrasopimukseemme. Luonnollisesti läski vaan allekirjoitti kaikki paperit, hymyili tyytyväisenä takaisin ja odotteli avaimia. Helppohan se toisaalta oli allekirjoitella kun veloitukset menivät Kirsin luottokortilta. Harmi ettei tällä kertaa tullut otettua "parempaa" autoa. Ehkä sekin olisi mennyt samassa konkurssissa.

Memphisissä oli muuten eräässä soittoruokalassa hieno kyltti. "Tässä ravintolassa on säilytetty se, mitä amerikkalaisesta vapaudesta on enää jäljellä. Täällä saa tupakoida." Hienoa. Vaikken sinällään yläasteen "kovia" vuosia lukuunottamatta juuri olekkaan korsteerannut, niin kyltti kyllä kosketti ja herätti ns. suomalaisen ajattelijan. Mitä sitten on suomalainen vapaus? Onko se kenties sitä mitä haluaisimme sen olevan vai kenties sitä mitä jotkut haluavat sen olevan? Kuten lähes jokaisen suomalaisen pitäisi tietää niin aika kortilla se on ollut itänaapurimme toimesta 90-luvun alkuun saakka. Ikävissä muistoissammehan on entisen Neuvostonliiton Duuman konferenssi vuodelta -88 jolloin kyseisessä instituutiossa keskuteltiin "Länsimaistuneen Suomen saattamisesta takaisin kommunistisen Neuvostoliiton hellään huomaan". Paikalla oli edustajisto myös Suomesta. 24 kansanedustajaa, joista osa on vieläkin mukana "päivän politiikassa". Lienee tarpeetonta mainita kolmikirjaimista lyhennettä, joka kuvaisi suurimman osan kyseisten edustajien puoluekantaa. Meno ei taida olla juuri muuttunut 35-vuodessa? Ainakin syvästi toivon, että erään ministerin (Sdp) ajatus aseiden kollektiivisesta säilytyspaikasta tulisi sijaitsemaan rajan tällä puolella. Vaikka siitäkään ei tietenkään voi olla varma.

Ehkei enää tarvitse ihmetellä miksi eräissä puoluekokouksissa (Sdp ja Vas) toistellaan fraasia "Hyvät Toverit!" Toisaalta taasen tapa, jolla (murska-)tappiot toisensa jälkeen käännetään "murskavoitoiksi, torjuntavoitoiksi ja voitoiksi" ylipäätään on hyvin kadehdittava. Aivan kuin historia ei voisi opettaa meille, mitä seuraa kun yritetään uskotella ihmisille täysin toista mitä oikeasti tapahtuu. Saappa nähdä.

Nyt kun sattumalta jälleen kerran tunnuttiin pääsevän oikeaan asiaan, niin voisikin mainita muutaman häiritsevän asian viime viikoilta. Näyttäkää minulle ihminen joka ei ole Suomessa koskaan maksanut mitään pimeästi niin minä heitän sitä kivellä. Vastasyntyneitä ei lasketa. Toisaalta nautin Heidin (Vihr) "kiirastulesta". Selityksiä, kuten Teuvolta (Ps) konsanaan ja totuutta kierrellään minkä ehditään. Toinen on asettautunut huikeasti muiden yläpuolelle kaikella teennäisellä maailmanparantamisellaan ja toinen ei sylje tuoppiin, kuten ei allekirjoittanutkaan.

Meidän nyky-yhteiskunnassamme on kyllä suuri ongelma. Hyvin äänekkäästä, äärettömän pienestä vähemmistöstä tulee nopeasti dominoiva osapuoli, joka syrjäyttää enemmistön demokraattisen mielipiteen median avustuksella. Kohta ollaan tilanteessa jossa voit mennä kirkossa naimisiin kahden koirasi kanssa, haudata sukulaisesi kerrostalokolmioosi ja saada palkkaa sekä eläkettä tekemättä töitä päivääkään. Ja kaiken tämän meidän hyvinvointiyhteiskuntamme pitäisi mahdollistaa.

Äkkiä tulee mieleen Dominikaanisessa kuulemani matkamuistomyymälän myyntiPepen esittämät sanat "Anttilan laatu, Stockmanin hinnat!". Ei tarvita kovinkaan kummoista päättelykykyä todetakseen, että Pepe oli aivan oikeassa. Kohta meitä verotetaan Stockmanin hinnoilla ja "vähäosaisille" jaetaan Anttilan tarjoamaa elämänlaatua, koska muuhun ei ole varaa enää työssäkäyvilläkään. Kuten Raimo Sailas (Sdp) taannoisessa haastattelussaan totesi: "Hyvinvointivaltion tuhon siemen kytee siinä, kun sosiaalietuuksia aletaan pitämään itsestäänselvyyksinä." Eikä Raimo ole tälläkään kertaa väärässä.

Kirsillä on ollut toisinaan aivan uskomattoman hyviä ajatuksia. Ei tietenkään liian usein, mutta joskus kuitenkin. Olemme nimittäin usein keskustelleet siitä, kuinka minua oikeistopellenä harmittaa se ainainen jaakaus "kaikkein vähäosaisimmista" joille pitää jakaa kaikenlaista ja me keskiluokkaiset ylipainoiset lapsettomat läskit joudumme maksamaan tämänkin lystin pelkästään siksi, että viitsimme käydä töissä. Olenkin usein ihmetellyt mistä nämä "vähäosaiset" sitten aina tulevat ja miten se voi olla aina vaan kasvava ihmismassa. Kirsi sitten tietenkin ratkaisi tämänkin ongelman. Kyseiseen massaanhan pitäisi kuulemma lukea myös älyllisesti vähäosaiset, jolloin onkin lähes luonnollista, että osa poliitikoista ajaa pelkästään omaa etuaan.

Jaahas, jokohan pitäisi lopetella ja palata reissulle. Memphisin jälkeen palasimme tietenkin Miamiin palauttamaan autoa ja jatkamaan matkaa. Pari tuntia lentoa ja saavuimme Puerto Ricoon. Paikka kuullostaa paljon hienommalta kuin oikeastaan onkaan. San Juan on aikalailla kuten mikä tahansa jenkkien kaupunki, paitsi että hiton kallis. Harmi vain, että risteilyn jälkeen meillä on vielä pari päivää hukattavana kyseisessä kaupungissa ennen paluulentoja. Lähes pakollinen visiitti Bacardin tehtaille on siis vielä odotettavissa. Ei ehkä niinkään kulttuurisista syistä vaan ennemminkin ilmaisista maistiaisista johtuen. Vaikka perustuotoksen maku sinällään onkin jo hyvinkin tuttu.

Täältä laivalta olemme päässeet lähes joka päivä käymään hieman erilaisilla Karibian meren saarilla. Täytyy kyllä sanoa, että toinen stoppimme Barbados on kyllä ehdottomasti yksi matkamme pettymyksistä. Joku Rihanna on kuulemma kotoisin sieltä ja se on kuulemma kova juttu se. Mielestäni se, että terminaalissa oli ilmainen netti, oli kuitenkin saaren kovin juttu. Vähintään. Oikeastaan hyvin vaikea keksiä maasta mitään erikoisempaa sanottavaa. Näkemämme perusteella melko mitään sanomaton paikka. Aivan toista kuin esimerkiksi St. Thomas taikka St. Kitts. Jälkimmäiset näyttivät oikeasti siltä miltä olenkin olettanut "karibialaisten" saarten näyttävän. Silti mielestäni Belize vastaa parhaiten länsimaisen yhteiskunnan luomaa käsitystä ko. saarista, vaikka mantereella sijaitseekin.

Risteilyllä on kyllä toisaalta melko hienoa. Oma hyttiPepemme, joka on Filippiineiltä, palvelee meitä 24h vuorokaudessa ja ainahan suurelle siirtomaaherralle saattaa tulla yllättäviä ongelmia. Esimerkiksi tätä kirjoittaessa (klo 02:30) on jäät melkein loppu, tekee mieli pekonisämpylää ja juustokakkua. Ei kun reipas puhelinsoitto ja johan on Pepe oven takana. Niin kuin se ei riittäisi, että huoneet tosiaan siivotaan kaksi kertaa päivässä, niin parhaimmillaan erikokoisia pyyhkeitäkin on ollut 13 kappaletta kahdelle hengelle. Tiedän olevani lihava, mutta että ihan joka ruumiinosalle? Hyttikin on melko valtavan kokoinen. Siitä huolimatta, että tein useita tarkistusmittauksia, niin en ole vieläkään ihan varma kumpi on suurempi, oma 67 neliön lukaali Hervannassa vai "karibian kotimme" laivalla. Aika tasoihin menee.

Täytyy kyllä silti sanoa, että siihen nähden miten täydellinen reissuetappi tämä on ollut Kirsin mielestä, niin euroakaan ei ole mennyt hukkaan. Enkä silti väitä, etteikö aamupalat hytin parvekkeelle tarjottuna olisi olleet hyvinkin mieltä ylentäviä. Harvoin tulee eteen mitään vastaavaa. Kaikesta mielihyvästä huolimatta en ole ollenkaan varma, haluaisinko kokea mitään tälläistä enää toiste. Laivalla on nimittäin ihan äärettömän tylsää ja sehän ei allekirjoittaneelle sovi. Kummallista muuten, että kohta ollaan oltu paatissa viikon verran ilman ainuttakaan sähköiskua. Se on paljon se. Ehkäpä sillä on jotain tekemistä sen asian kanssa, että portaiden kaiteet ovat puuta eivätkä messinkiä kuten ruotsinlaivoilla. Tosin itse kyllä ennemmin veikkaisin ruotsinlaivan paikotellen hyvinkin sähköistä tunnelmaa ainakin osasyyksi jatkuviin präiskähtelyihin.

Laivalla kun tosiaan olikin hieman aikaa, niin rupesimme laskemaan kuinka montaa eri kansalaisuutta laivan työntekijät ovat. Nimittäin kaikkien työntekijöiden rinnassa oli nimikyltti, jossa mainittiin myös työntekijän kotimaa. Viikon aikana törmäsimme yhteensä 26:ta eri kansalaisuutta olevaan työntekijään. Valtaosa oli Indonesiasta, Filippiineiltä ja itäeuroopasta. Veikkaan kuitenkin, että aika monta jäi vielä näkemättä. Laivan info-tv:ssä nimittäin pyöri video, jossa periamerikkalaiseen hyvin innostuneeseen tyyliin laivan viihdepäällikkö selittää suu vaahdossa laivalla olevan yhteensä 61 eri kansalaisuutta ja että olisimme kaikki aivan kuin yhtä suurta perhettä. Niimpä. Suuria ehkä, mutta tuskin perhettä.

Mielihyvästä tulikin mieleeni, että eräs ilta Kirsi hakkasi läppärillämme Angry Birdsiä jokusen tovin. Hetken jo ihmettelin, että mitä hittoa se oikein hymyilee ja tuulettelee vähän väliä. Ajattelin, että jokohan se olisi rauhoittavien paikka ja sijoitus pehmustettuun hyttiin. Pitihän sitä sitten kysyä, että mitä hittoa se oikein hihittelee yksinään. Selitti sitten rinnat rottingilla, kun joka tasolla tulee, että "New Highscore", taidan kuulemma olla aika paska tässä pelissä, hän kun tekee joka tasolla parhaat pisteet ikinä.

Hetken jaksoin nyökytellä, että totta tosiaan oletkin luonnonlahjakkuus noinkin haastavassa jutussa. Jotenkin vaan pokka petti jossain välissä. Kyseistä peliä ei nimittäin ole pelattu kertaakaan koko koneella, ettei sinänsä "parhaiden pisteiden ikinä" saavuttamista voitu ehkä pitää kovinkaan merkittävänä meriittinä. Toisaalta kyllä harmittaa. Nimittäin tuollainen lapsenusko omiin kykyihinsä pitäisi kyllä pystyä säilyttämään mahdollisimman pitkään. Perustui se sitten todellisuuteen tai ei. Vasemmistoliiton kannattajille tiedoksi, että tämä pätee vain silloin kun kyseisestä "lapsen uskosta" ei ole haittaa ympäröivälle yhteiskunnalle.

Hitto, kohtahan sitä pitäisi jälleen kerran olla kotona. Sinänsä tietysti tosi surullista, koska vastaanotosta puuttuu hyvin oleellinen tekijä, mutta minkäs sillekkään ihminen  tietenkään voi. Paluukuviotkin on kutakuinkin selvillä. Tiistaina lennämme Puerto Ricosta ensin Miamiin ja sitten 3h välilaskun jälkeen jatkamme Los Angelesiin. Siellä nukumme jokusen tunnin hotellissa ja jatkamme aamulla kohti Lontoota. Lontoossa nukumme jälleen yhden yön ja jatkamme perjantaiaamulla suoraan Tampereelle. Helppoa, yksinkertaista ja halpaa.

Toisaalta en malta olla odottamatta, että pääsee maanantaina taas töihin. Kerrankin tekemään jotain, minkä kuvittelee olevan järkevää, mutta jotain minkä kaikki muut tietävät olevan lähes hyödytöntä. Ei se mitään, olenhan sitoutunut työhön jolla on tarkoitus.

Onneksi on taas tämänkin maleksimisen jälkeen aivan valtavasti virtaa toteuttaa erilaisia projekteja. Osa projekteista onkin jo reissun aikana edennyt valtavin harppauksin ja toivottavasti jossain vaiheessa saadaan jotain hyvinkin konkreettista aikaiseksi.