Lankavi

Tero:

Sitähän on taas aika pakata kamat rinkkaan ja vaihtaa maisemaa. Viisi päivää Langkawilla on ihan varmasti riittävästi. Yhtenä päivänä käytiin vähän skootterilla ajelemassa ja katsomassa millainen saari tämä oikein on. Aika pieneltä sitten loppuviimeksi vaikutti. Käytiin katsomassa paria vesiputousta ja krokotiilifarmia. Sen kummempia nähtävyyksiä täältä on kuulemma turha hakea. Paikallisille sitten taas olikin varmasti nähtävää, kun kaksi Suomituristia kampeaa pienen moposkootterin kyytiin ja ajelee polvet suussa ja kyynärpäät haaroissa 115km ja 5h.

Seuraavaksi suuntaammekin sitten Myanmariin. Siitähän rapsahtaa sitten minullekkin reissun ensimmäinen maapiste. Vihdoin ja viimein. Johan tässä on jo kuukausi matkattukin. Saa nähdä millainen maa sekin on. Ei oikein ole kummoisia odotuksia, mutta ilmeisesti turisteja on nykyään aika paljonkin. Mikä on kyllä sinänsä tosi kummallista, koska majoituksen varaaminen kyseisestä maasta on todella hankalaa. Siis kohtuuhintaisen majoituksen. Minun mielestä kohtuuhintaisen, ei Kirsin mielestä. Kaikki pitää hoitaa sähköpostilla, joihin vastataan, jos viitsitään ja sitten jos satutaan viitsimään niin vastataan mitä sattuu. Yhdestäkään paikkaa ei majoitusta saa varattua aikaisemmin kuin päivää ennen saapumista. Herkempi olisi nimittäin luovuttanut ja mennyt vaan paikalle katsomaan minne mahtuu. ns. "reisi- /riskimajoituksella". Näin perheellisenä se ei tietenkään tällä kertaa tullut edes mieleen.

Se on kyllä kummallista, että maa on vieläkin tosi kovan kontrollin alla. Nettiyhteyksiä on, mutta ilmeisesti todella hitaita eikä pääsyä luonnollisestikkaan ole läheskään kaikille sivuille. Ulkomaalaiset kännykkäliittymät eivät tietenkään toimi ja paikallisilla liittymillä ei ilmeisesti ole pääsyä ulkomaisiin numeroihin. Kuullostaa todella helpolta. Sen lisäksi joiltain matkaajilta on otettu lentokentältä puhelimet ja läppärit "säilytykseen" loman ajaksi. Saa nähdä miten selviämme tästä viikon kommunikaatiokatveesta.

Harmi, että nettiyhteydet on niin hitaita, että Kirsillä jää nyt väkisinkin linnan juhlat väliin. Minuakin olisi kyseinen lähetys hieman kiinnostanut. Lähinnä vertailun vuoksi, koska viime vuonnahan paikalla oli pelkkiä seksuaalisesti -vasemmiston ja lehdistön mielestä- trendikkäästi suuntautuneita ja muita vastaavia Kallion punaisten kellareista sekä yliopistojen uumeneista löytyneitä "poikkeavia"yhteiskuntamme yksilöitä. Valitettavasti. Super-Tarjan kavereita. Se oli hyvin surullista aikaa. Ehkäpä näihin juhliinkin on nyt sitten saatu joku järki. Kuten kyseiseen taloonkin. Vihdoinkin.

Minulta on kysytty muuten todella monta kertaa, että miten ihmeessä voin olla ikäänkuin hieman ahdasmielinen muunmuassa yhteiskunnan elätettävinä olevia maahanmuuttajia kohtaan, vaikka olen matkustanutkin niin "paljon". Aivan yhtä monta kertaa olen kysynyt takaisin, että oletko koskaan miettinyt, että ehkä juuri siksi? Ilmeisesti matkustamisen pitäisi kuitenkin jotenkin avartaa maailmaa. Sitä se varmaan tiettyyn pisteeseen asti tekeekin, mutta sen jälkeen sen avartuneen maailman haluaisi pitää täysin erillään siitä mitä on kotona. Haluaisi, että se mitä on Suomessa pysyisikin aina sellaisena kuin se on nyt. (pl vasemmistopuolueet hallituksessa). Valitettavasti maailma kuitenkin muuttuu ja ilmeisesti minunkin pitäisi siinä mukana. Tämän parempaa vastausta en kuitenkaan osaa tuohon kysymykseen antaa.

Pitihän sitä muuten käydä nettipankissakin kääntelemässä pinon alimpia seteleitä ja tarkistelemassa miten suunnaton omaisuus jaksaa. (Luojan kiitos veronpalautukset tulevat huomenna). Samallahan aloin ihmettelemään jotain kummallista suurehkoa katevarausta, että mikäs hitto tämä mahtaa olla. Kyselin tietysti Kirsiltäkin, että olenko mahdollisesti höylännyt korttia jossain, eikä Kirsilläkään ollut kuvan palaa. Aikamme asiaa pohdittiin ja todettiin, että nyt on piru irti. Joku p*******n Pepe on kopsannut kortin ja kuvittelee elävänsä leveästi sen kanssa.

Ensin vähän mietin, että pitäisiköhän se kortti kuolettaa ja ottaa varakortti käyttöön varmuuden vuoksi. Toisaalta koska kyseessä on se ainoa ja oikea miesten -rahamiesten- kortti VisaElectron, niin olisi kyllä tehnyt mieli antaa Pepen koittaa ostella kaikkea sillä ja todeta, että kävipä paskat, kun kopioit persaukisen kapiaisen kortin ja hyvä, että riisiä saa kaupasta. Olisi varmaan Pepeä vituttanut ja Teroa hymyilyttänyt. Laitoin kuitenkin sähköpostia pankkiin, että mikäs hitto tämä tälläinen varaus on. Luonnollisesti taustoitin tilannetta kaikilla tilitapahtumilla, jotka olivat oikein ja kaikilla tilanteilla, joissa olen korttia käyttänyt matkalla. Jyrkkään sävyyn tietysti kiistin kaikki mahdolliset muut tapahtumat ja totesin ikäänkuin varuiksi, etten varmasti maksa mitään.

Sittenhän pankista seuraavana päivänä vastattiinkin, että oli Nepalista käsin tehty hotellivaraus Langkawille ja kyseltiin, että edellyttääkö toimenpiteitä. Oli lähellä, ettei hävettänyt. En sitten tiedä kumpaa olisi hävettänyt enemmän minua vai Kirsiä. Minä olin kuitenkin humalassa kun tuo varaus tehtiin, että eihän sitä nyt aina ihan kaikkea muistakkaan. Mikä mahtava tekosyy. Kirsi taasen oli selvinpäin ja teki tuon kyseisen varauksen. Tosin vahingossa minun kortilla. Päädyimme kuitenkin loppuviimeksi siihen, että koko episodi on ehdottomasti Aktian vika. Kiitin tietenkin pankkia selvityksestä ja kehoitin suunnittelemaan korttinsa hieman persoonallisemman kuvituksen, etteivät asiakkaat niin helposti sekoita kortteja keskenään. Hyvä mieli, kun syyllinen löytyi. Ei tarvitse turhaan syytellä Kirsiä, eikä Pepeä. Minähän en virheitä tunnetusti tee.

Tulipa istuskeltua paikallisessa irkkubaarissakin yksi ilta. Vähän sellaista kanariansaarimeininkiä. Paitsi, että baari oli lähes tyhjä, kuten täällä kaikki muutkin paikat. Aikani tietysti toimittelin yksikätisen baarimaijan kanssa kaikenlaista, kunnes sekin alkoi oikein ääneen toteamaan, että mikä Kirsillä oikein on, kun se ei juo. Oli kuulemma ollut yli 9v töissä tuossa baarissa ja Kirsi oli ainut hänen tietämänsä suomalainen, joka ei juo ollenkaan. Kerroin, että sitä minäkin ihmettelen ja hoitoon pitäisi mokoma passittaa. En kuitenkaan viitsinyt ruveta oikaisemaan käsitystä, että ehkä se on tosiaan niin, että jos ihminen ei juo ollenkaan niin tuskimpa sitä ihan ensimmäisenä tulisi mentyä paikalliseen irkkubaariin huvikseen istuskelemaan. Tai mistä sitä oikeastaan tietää. Olihan Kirsikin siellä.

Alkaa ilmeisesti liikkumattomuuskin näkyä vyötäröllä. Kirsi nimittäin totesi tässä yhtenä päivänä, että minusta on tullut keski-ikäinen, kun alkaa ikä kertymään poskien sijasta keskivartaloon. Oli kuulemma joku pallo ilmestynyt tuohon etumaastoon. Onneksi Kirsi sanoi, ettei se haittaa koska ylemmät vatsalihakset pystyy vielä laskemaan ihan helposti. Ilmeisesti keskimmäiset vatsalihakset ovat vain väliaikaisesti peittyneet auringolta suojaavan rasvakerroksen alle.

Ensimmäisenä päivänä tapaamamme ruotsalaismuori olikin liikkeellä Kemistä kotoisin olevan suomalaismuorin kanssa. Likat olivat lähteneet pitämään vähän lystiä kaukomaille. Molemmat olivat iältään suurinpiirtein eläkeikää aloittelevia. Sanoisin, että siitä lystistä mitä likat pitivät oli todellakin leikki kaukana. Joka ikinen aamu kun menimme rannalle, niin muorit istuivat tyytyväisenä aurinkotuoleillaan vodkashottia siemaillen. Siinä vaiheessa, kun puhe alkoi sammaltaa olikin likkojen syytä siirtyä hotellin baariin, koska muualla olisi tarjoilu varmaankin loppunut. Iltasella taasen kun tulimme ruokailemasta niin harhailivat muorit joko yhdessä taikka erikseen pitkin kylän ainoaa tietä. Täysin tiedottomassa kunnossa. Tämä tapahtui joka ikinen päivä. Alkuun olin tietenkin alan harrastajana hieman kateellinen, mutta loppuviikkoa kohden touhu kävi jo vähän surulliseksi. Luulisi että tuohon ikään mennessä olisivat jo oppineet, että toisinaan on pidettävä edes joku aamupäivä harrastuksista vapaata. Ei sitä muuten jaksa.

Kirsi: 

On tämä Langkawi melkoinen paratiisisaari. En tosin hetkeäkään epäile, etteikö maailmasta (ja meidänkin reissumme varrelta) kauniinpiakin löytyisi, mutta tämä pikku loma on joka tapauksessa oikein kiva. On se kaiken palelun ja kylmien hotellien jälkeen ihmeellinen tunne, kun hotellihuoneessa voi olla ilman villasukkia ja pitkiä kalsareita ja välillä tekee mieli mennä kylmään suihkuun kun tulikuumassa suihkussa seisominen ei olekaan enää päivän ainoa hetki, jolloin on edes kutakuinkin lämmin. Ja on se vaan aina yhtä ihanaa maata rannalla, tuijotella merelle ja ottaa pienet päikkärit siinä aaltoja kuunnellessa.

Ei voi silti kuin ihmetellä miten tyhmä suomalaisturisti on. Kerta toisensa jälkeen. Ei tässä nyt kuitenkaan ensimmäistä kertaa asialla olla ja silti heti ensimmäisenä päivänä onnistuu kärventämään nahkansa ihan totaalisesti. Siitäkin huolimatta, että on katsonut säätiedotuksesta, että UV-kerroin on täällä 12 ja vaikka tietää, että päiväntasaajalla aurinko voi ihan oikeasti olla melko kuuma. Pakko kuitenkin lähteä "pikku kävelylle" ilman aurinkorasvaa kun "eihän se nyt niin nopeasti polta". Eipä. Ja kun vielä viimeistelee saavutuksensa rannalla niin sen jälkeen todella tekeekin mieli seistä kylmässä suihkussa. Seuraavana päivänä yritimme olla järkeviä ja makasimme rannalla aurinkovarjon alla sen lisäksi, että lotrasimme sekä SK 30 että 50 voiteita. Ei muuten auttanut. Kyllä siellä varjossakin palaa. Mutta koska kummaltakaan ei sentään nahka kuoriudu niin tilanne ei voi olla kovin paha, kivulias kylläkin.

Koettiin Langkawilla matkan toistaiseksi paras ravintolakokemuskin. Tai siis ainakin minun mielestäni. Tiibetissä saimme pienestä kotikeittiötyyppisestä ravintolasta ehkä parhaan riisisetin ikinä, mutta siinäkin ravintolan kylmyys ja sähköttömyys ehkä hiukan pilasi tunnelmaa. Täällä menimme ihanaan korealaisperheen pitämään ravintolaan, jossa aivan kaikki ruuasta ravintolan tunnelmaan meni putkeen. Tärkein oli kuitenkin ravintolan valintakriteeri. Perheen isä, n. 65-vuotias korealais"pappa" oli nimittäin ovella sisäänheittäjänä ja niin suloinen, etten mitenkään voinut kävellä ravintolan ohi. Mielestäni perusteeni ravintolan valitsemiselle oli oikein hyvä. Onneksi ruoka oli hyvää, ettei tarvinnut pahaa ruokaa syödä vain siksi, että setä oli söpö. 

Meihin iski täällä oikein kunnon kriittisyys hotellin suhteen, ehkä koska jouduimme ensimmäistä kertaa matkan aikana maksamaan majoituksesta siihen varatun maksimin eli 40e/yö ja itseasiassa vähän ylikin. Olimme etukäteen varanneet netistä majoituksen, jonka esittelyssä mainittiin sanat swimming pool ja beach. Hotelli olikin varsin siisti ja pihassa oli uima-allas, mutta pikainen kävely hotellin ympäristössä osoitti, että rantaa ei kyllä ollut saatavilla. Tai siis oli, pieni hiekkapläntti, jolla oli kalastajien veneitä ja mökkejä sekä lehmiä. Palautekeskustelu hotellin respassa varmisti sen mitä jo epäilimmekin eli tuo mainittu "beach" ei ollut suinkaan uimakelpoinen beach. En tiedä moniko turisti on matkallaan kaivannut nimenomaan rantaa, jossa saisi olla yhdessä lehmien kanssa, mutta meistä tuo tuntui vähän valheelliselta mainonnalta. Pienen miinuksen annoimme hotellille myös siitä, että mainoksessa mainittu "kauppa" oli lähinnä komero, jossa oli tarjolla pari pulloa vettä, muttei myyjää, ja siitä ettei hotellin lähistöllä ollut ainuttakaan ravintolaa. Tai ylipäätään mitään muuta kuin poliisiasema. Siispä pikainen hotellihaku netissä ja kiukkuinen poistuminen hotellista. Majoitusbudjettia jouduimme muutossa nostamaan vielä jonkun verran, mutta kyllä kannatti kun uudessa hotellissa oli Malesian pisin uima-allas, rantaan matkaa 100m ja naapurustossa kauppoja ja ravintoloita vaikka kuinka paljon. Lopullista kustannusta tälle uudelle majoitukselle ei vielä ole tiedossa, koska yritämme taistella Agodalta takaisin ensimmäisestä majoituksesta jo maksettuja rahoja. Taistelun lopputuloksesta riippuen olemme maksaneet tästä uudesta hotellista jonkun verran yli budjetin tai aivan hitosti yli budjetin.  Kyllä se silti kannatti, kun jopa paskojen majoitusten ylin ystävä Tero on tyytyväinen ratkaisuumme. 

Hotelleissa on täällä päin näköjään tapana (ellei jopa pakollista) laittaa huoneen kattoon ns. kiblat-nuoli, joka  osoittaa mihin suuntaan olisi rukouskutsun tullen kumarrettava, toisin sanoen missä päin on mekka. Koraania sen sijaan ei huoneissa ole, mutta lentokoneessa olisi kyllä ollut mahdollisuus lukea kyseistä kirjaa omalta pikku monitorilta. Jätimme väliin, mutta mietimme, että tasapuolisuuden vuoksi olisi varmaankin pitänyt vaatia Raamattua luettavaksi. Etenkin kun kyse oli sentään siitä ykkösluokan lennosta. Voi olla, ettei lentoemo ihan välittömästi olisi toteuttanut toivettamme, mutta on se nyt kumma, jos Malaysian Airlinesilta ei yhtä Raamattua löydy. Selvittelin aikani kuluksi milloin näiden meidän hotellinaapureiden sitten olisi syytä rukoilla. Rukoiluhan tapahtuu 5 kertaa päivässä ja ohjeistus on tarkka. Iltapäivän rukous suoritetaan "aikana, jolloin esineen varjo on yhtä pitkä kuin esine itse lisättynä sen varjon pituuteen keskipäivän hetkellä". Väitän, että jos olisin muslimi niin en vielä 31-vuotiaanakaan tietäisi milloin suoritan iltapäivärukouksen. Sen verran meni ohjeistus ohi.

On muuten ihan tosi hyvä juttu, että kannan mukanani yhden apteekin verran kaikenlaisia ripulitauteihin tarkoitettuja antibiootteja. Terohan väitti minulle ennen matkaa, että ihan kaikilla on Aasiassa aina pakki sekaisin eikä sille vaan mitään voi. Olisi varmaan pitänyt harrastaa pientä lähdekritiikkiä, kun Teron vatsa on kuitenkin aina sekaisin, Suomessakin. Minäpä sen sijaan olen mahdollisesti maailman ensimmäinen ihminen, jolla on ollut ummetusta Tiibetissä ja jopa Nepalissa, pomminvarmassa pakinsekoittajassa. Malesiassa oli yhtenä päivänä joitain epämääräisiä vatsaoireita, jotka kuitenkin Imodiumilla korjaantuivat nopeasti takaisin ummetukseen. Että tosiaan, mukana oleva lääkearsenaali tuntuu tällä hetkellä ehkä aavistuksen ylimitoitetulta, mutta onhan tässä toisaalta tulossa vielä Väli-Amerikkaa ja muuta. Että ei nyt vielä innostuta vaikka toistaiseksi kaikki onkin mennyt hyvin. Minulla. Terohan tietenkin on istunnolla vähän väliä. 

Langkawilla pääsin kokemaan miten merkillistä on, kun sukupuoliroolit kääntyvät väärin päin. Tero otti nimittäin asiakseen huolehtia, että juon riittävästi vettä. Aivan uskomaton painostus ja naputus koko ajan, koska juon aina liian vähän. Nyt tiedän millaista on olla mies. Vaikka miehillehän tosiaan yleensä nalkutetaan juuri päinvastaisesta syystä. Ei ole helppoa niilläkään. Onneksi meidän perheessämme tuo ei ole ongelma, koska meillä ei niinkään kommentoida juomista vaan sen lopputulosta eli miehen muuttumista aivan suunnattoman ärsyttäväksi. Siitä tulikin mieleen, että täällä on hieno irkkubaari, jonka musiikkivalikoimaan kuuluivat tässä eräänä iltana kaikki ysärihitit Ace of Basesta Rednexin Cotton Eye Joe:hin. Ihan kuin olisi ollut taas 7-luokalla. Tosin silloin tuli harvemmin istuttua irkkubaareissa.