Viimeiset Chengdut

Tero:

Tällä kertaa tuli sitten käytyä katsomassa tätä Chengdun suurinta nähtävyyttä, eli pandakeskusta. Olihan siellä niitä kaikenkokoisia ja näköisiä. En silti kylläkään ihmettele, ettei ole tullut aikasemmilla reissuilla siellä poikettua. Taikka olisihan se tietysti ollut helkkarin hienoa illalla tuopin ääressä keskustella jätkien kanssa, että "vitsit kun ne oli söpöjä". Ei sillä, että olisin tälläkään reissulla keskustellut.

Saatiimpas sitten vihdoinkin tuo varsinainen Tiibetin matkustuslupa haltuumme. Meidän "ryhmämme" matkustuslupa on muuten kolmas myönnetty lupa tuon toimiston kautta koko vuotena. Kannattaisi varmaan lotota. Sen verran harvinainen tapaus ainakin agentin mielestä. Hostellin respakin onnitteli pitkään ja hartaasti. Kuvittelinkin kyseessä olevan ryhmämatkan, koska alueelle pääsevässä ryhmässä pitää tosiaan olla vähintään tuo 5 henkeä samasta maasta. Siksi meidänkin ryhmässä matkustaa muun muassa keksityt 41v Marko Pihl, 22v Landbergin Beni ja 42v Kirstilae Kalle. Kaikille herroille oli vielä lisäksi keksitty oikein hienot passin numerotkin. Kyselimme vähän agentilta, että mitäs sitten kun rajalla alkavat kyselemään, että missäs loput tyypit on. Saimme hienon vastauksen, että "keksikää jotain, eihän niitä kuitenkaan ole... ei ne kuitenkaan kysy."

Noh juna-asemalla ei ainakaan kysytty, kun kävimme ostamassa liput. Lupaa kyllä tarvittiin, että saatiin edes ostaa kyseiset liput. Selvisimme siitäkin vallan mainiosti minun auttavan kiinan- ja myyjän auttavan englanninkielen avulla. Kiinan kielen osuus käsitti lähinnä sanat "hei" ja "kiitos". Kurjaa kun ovat opetelleet tässä parin vuoden aikana asemilla hieman englantia. Tai joka asemalta tuntuu nykyään löytyvän joku joka taitaa pari sanaa ko. kieltä. Kyllä ennen oli kaikki paremmin.

Koska edellinen junamatka halvimmassa makuuluokassa oli Kirsille paikka paikoin hieman vaikeahko, niin päätimme ottaa tällekkin 43h:n siirtymiselle vastaavat paikat. Tosin keskipunkilta, niin on hieman enempi sitten tilaa ja näkee vähän uloskin. Lupasin piereskellä sen verran, ettei Kirsiä sitten pääse vieras paskanhaju ujostuttamaan.

Luulin tulevani -kuten aikaisemminkin- täydelliseen facebook, blogi ja skypekatveeseen, mutta väärässä olin taas kerran. Netistähän sai 2,5e:lla ohjelman, jolla kyseiset sivustot toimivat vallan mainiosti kuukauden verran. Niin sitä tosiaan kaikki kehittyy paitsi kirjoittaja. Kirsin vieroitus naamakirjasta sai kyllä yllättäviä haasteita, kun piti tämäkin laittaa toimimaan. Ehkä sitten Myanmarissa olisi oikeita katveita.

Kehittymisestä tulikin mieleeni, tiesittekö että Suomesta myönnetään kehitysapuna Kiinalle todella matalakorkoisia korkotukilainoja? Ja niitä myönnetään todella paljon. Siis maahan, jossa jokaisella vastaantulijalla on enemmän rahaa kuin minulla (mikä ei siis ole paljon), mutta vähemmän kuin Kirsillä (jolla on paljon). Tarkoittaako tämä siis, että minunkin pitäisi saada kehitysapuna vaikka lisää asuntolainaa, jossa ei olisi minkäänlaista korkoriskiä?

Mikäli tuota kehitysapua todellakin halutaan jakaa, niin jaetaan sitä sitten sellaisille tahoille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat. Kiinalla on todellakin varaa huolehtia itsestään, kansalaisistaan ja vaikka koko maailmasta. Eri asia tietenkin, että onko halua. Näillä on oikeasti rahaa ihan tolkuttomasti ja se kyllä tosiaankin näkyy katukuvasta, joka on pääosin paljon modernimpi kuin yksikään meidän kaupunkimme.Kehitysavusta puheenollen, niin hauskaa tosiaan on kun Suomessa media syyllistää hallitusta ja kansaa, koska kehitysapu jäädytettiin 0,55%:iin bkt:sta. Että saadaan hävetä maailmalla silmät päästämme, kun Yk:n suositus on 0.70% ja sopimuksissa lukee, että se meidänkin on maksettava. Meillä tosiaan on syytä hävetä oikein kauheasti.

Maailmassa on nimittäin tasan neljä maata, jotka maksavat tuon 0,7%. Aikaisemmin oli viisi, mutta Hollanti tiputti tuosta 0,7:sta 0,55:een lokakuun lopussa. Perusteluina oli, että pitää saada ensin omat asiat kuntoon. Vitsit kun näin suomalaisena hävettää. Siksi mekään emme ole uskaltaneet poistua hotellihuoneesta juuri ollenkaan, koska kaikki mulkoilevat meitä vihaisena. Kuulummehan juurikin niihin kusipäihin, jotka eivät lainaa näille riittävästi rahaa pienellä korolla, vailla riskiä. Hyvä etteivät kivitä.

Piisaisikohan se politiikka tältä erää.

Käytiin myös tervehtimässä Pasia ja Liliäkin kun kerran satuimme täälläpäin olemaan. Samallahan oli tietysti ajatus käydä syömässäkin jotain, mutta Kirsin vaatimuksesta kaikki hotpot- ja sisäelinruoka piti tällä kertaa jättää väliin. On se ronkeli. Onneksi löytyi sopiva paikallinen ravintola, jossa taas kerran tilattiin monta lautasellista ruokaa pöytään ja yritettiin arvailla mitä niissä on samalla, kun sohimme toisiamme puikoilla. Hyvää oli tietenkin. Kiitos kuitenkin "paikallisoppaille" jälleen kerran. Voin sitten kesällä tarjota teille pienen kierroksen Hervannan mahtaviin nähtävyyksiin ja varsinkin hyvin korkeakultturelliseen elämänmenoon.

Tuli sitten tempastua ensimmäiset hostellikännitkin tällä reissulla. Kivaa oli taas kerran. Ainakin minulla. Kirsistä ja muista en ole ihan varma. Kirsillä on joku varsin kummallinen mielipide, etten olisi kännissä oikeastaan ollenkaan hyvää seuraa. Tiedä sitten mistä on sellaisenkin saanut päähänsä. Onneksi minulla on vielä 4,5kk aikaa todistaa tuokin mielipide vääräksi. Uskokaa pois, yritän ainakin.

Seuraavaksi sitten kohti Lhasaa...

Ps. Lisättiin muutama kuvakin galleriaan.

Kirsi:

Taas on yksi kaupunki käsitelty ja pitäisi jatkaa matkaa. Chengdu ei kyllä ole mikään kaupunkien kukkanen, mutta kyllä sielläkin ajan sai kulumaan ihmetellessä kaikenlaista, kuitenkin niin, ettei oikeastaan tehnyt yhtikäs mitään. Minähän ihmettelin ennen matkaa miksi yksikään lentoyhtiö edes lentäisi johonkin pikkukaupunkiin keskelle Kiinan maaseutua. Sittemmin kävi ilmi, että siinä "pikkukaupungissa" on 15 miljoonaa asukasta. Hiukan venyvä tuo "tuntemattoman pikkukaupungin" käsite. Tuo ihmismäärä on kyllä sellainen, että se jaksaa aina vaan hämmentää. Kun rautatieasemalla on tavallisena iltana junaansa odottamassa enemmän ihmisiä kuin Hartwall-areenaan mahtuu niin pistäähän se vähän miettimään. Suomessa ruuhkaksi on tapana kutsua sitä kun VR:n lipunmyynnissä on jonossa 6 ihmistä ennen omaa vuoroa ja silloin ollaankin jo hyvin lähellä räjähdyspistettä kun mikään ei toimi ja jono ei etene.

Sain taas  hauskan esimerkin suomalaisen Kiina-tietämyksestä ja Kiinan väkimäärästä. Paikallisoppaamme Pasi nimittäin kysyi tiedänkö tässä lähellä "keskellä maaseutua" olevan kaupungin nimeltä Chongqing (tavattu Teron ohjeiden mukaan eli luultavasti kirjoitusasu ei osunut sinne päinkään). Ei juuri yllätä etten minä tiedä, mutta väitän ettei tiedä moni muukaan suomalainen. Melkein ehkä kuitenkin pitäisi, kun kyseessä on kuulemma maailman suurin kaupunki. Ei silti kannata olla Kiinan väestönkasvusta mitenkään huolissaan. Pasi ja Tero nimittäin päättivät päivällisellä, että täällä ei mitenkään voi olla 1,5 miljardia asukasta vaan oikea luku on luultavasti lähempänä 0.5 miljardia. Että niin vaan ratkesi sekin väestöräjähdysongelma eikä aikaa mennyt viittä minuuttiakaan.
  
En oikein ole päässyt perille paikallisista liikennesäännöistä, mutta ilmeisesti se menee ensin, jolla on isoin kulkuneuvo. Eikä ole kovinkaan tarkkaa, jos pari jalankulkijaa jää auton alle esimerkiksi suojatiellä. Turha nimittäin kuvitella, että kun jalankulkijoilla palaa vihreä valo niin kadun voi ylittää turvallisesti. Ei voi. Ei autojen tarvitse väistää jalankulkijoita suojatielläkään. Päinvastoin, kuski pui vihaisesti nyrkkiä samalla kun koittaa moneenko kävelijään yksissä valoissa ehtii osua, jos vähän vielä lisää vauhtia. Käytännössä katua ei voi ylittää kuin liimautumalla jonkun paikallisen kylkeen kiinni ja seuraamalla perässä. Silläkin taktiikalla päätyy yleensä keskelle katua, jossa autot suhaavat ohi molemmilta puolilta. Kirjoittaisin myös Chengdun ilmansaasteongelmasta, joka on melkoinen ainakin päätellen siitä, että ajoittain keuhkoja polttaa kaupungilla liikkuessa.  Tilanne kuitenkin kuulemma vielä pahenee kunhan pääsemme Nepaliin, joten säästän hiukan itsesääliä niihinkin kirjoituksiin.

 Kaikenkaikkiaan on kyllä ollut pettymys miten länsimaalainen maa tämä on. Ei täällä esim. mitään kiinalaistyylisiä taloja ole, ihan ovat kuin suoraan Neuvostoliitosta tai Runosmäestä (ja kunnossapitokin näköjään yhtä tehokasta) ja lisäksi todella paljon pilvenpiirtäjiä. Kaikki mahdolliset jenkkien ravintola- ja kauppaketjuthan täällä tietenkin on ja Eccon kenkäkaupassa (!) soi Backstreet Boys ja Katy Perry. Eli naureskellaan Kiinan "kehittymättömyydelle" seuraavan kerran sitten kun McDonald'sin lisäksi edes yksi muu jenkkiketju tulee Suomen markkinoille. (Ei taida kyllä kukaan olla tulossa kun McDonald's tekee tappiota vuodesta toiseen). Ja ihan turha sitten lähteä Kiinaan ja pakata mukaan Niveaa ja L'orealia kun "ei sieltä kumminkaan saa". Kyllä nimittäin saa. Paikallisilla on nykyään varaa panostaa pukeutumiseen ja ulkonäköön ja sen myös huomaa. On nimittäin melko muodikasta ja naisillista tuo pukeutuminen. En ole nähnyt yhdenkään naisen päällä sellaista ihanaa kahisevaa tuulipukua, jota myös Hervannan kansallispuvuksi kutsutaan (paitsi siis itselläni, vaikka Tero kyllä sanoi että minun takkini on kuoritakki eikä liity tuulipukuun mitenkään). Hauska juttu muuten, että täällä H&M:n hinnat ovat korkeammat kuin Suomessa (kyllä, kävin katsomassa). Ehkä se on täällä vähän paremman väen kauppa tai sitten "kotimainen käsityö" maksaa enemmän.

Matkan toistaiseksi suurin kohokohtakin oli Chengdussa, jossa kävimme katsomassa pandoja. Ei äkkiä tule mieleen montaakaan asiaa, joka olisi suloisempi kuin 3kk vanha panda (paitsi Emppu). Aikamoinen pettymys kuitenkin oli, ettei pandoja päässyt halaamaan vaikka meille etukäteen niin luvattiin. Pandoilla oli kuulemma "muita aktiviteetteja". Vaikea kuvitella mitä se saattoi tarkoittaa, koska pandat eivät ihan kauheasti näyttäneet touhuilevan. Nukkuvat, makaavat ja syövät ja syöminenkin tapahtui useimmiten makuulla. Ihan kuin minun ja Teron normipäivä. Joka tapauksessa panda ei ihan tainnut tietää miten harvinaisia vieraita olisi nyt päässyt tapaamaan kun jätti tilaisuuden käyttämättä. En tiedä miten kiireisiä pandat yleensä ovat, mutta jos pandanhalaamislupa heltiää yhtä hankalasti kuin esim. matkustuslupa Tiibetiin niin joudun tulemaan Chengduun vielä 3 kertaa ennen kuin panda ottaa minut vastaan. Joka tapauksessa pandaretki oli hieno. Kyseessähän oli siis tutkimuskeskus, jossa pandat koitetaan saada lisääntymään ja estää niiden kuoleminen sukupuuttoon. Ja ihan hyviä tuloksiakin ovat saaneet aikaiseksi. Kiinassahan ei kaikilla vauvoilla ole välttämättä kovin hyvät oltavat, mutta pandavauvoilla näytti olevan viimisen päälle välineet aina keskoskaapeista alkaen. Vähän kuitenkin nauratti, että pandoille syötetään ihmisen maitoa. Että seuraavan kerran kun äidinmaidon luovuttaminen tulee ajankohtaiseksi niin voi miettiä luovuttaisiko TYKSin keskolaan vai Chengdun pandakeskukseen.

Yhtä asiaa nämä kiinalaiset eivät kyllä osaa tehdä ja se on kiinalainen ruoka. Se on ihan vääränlaista. Pohdinkin tässä yhtenä päivänä, että voisikohan Pasi viedä meidät johonkin hyvään ravintolaan, josta saa oikeaa kiinalaista ruokaa, sellaista kuin Suomessa. Tero suhtautui pohdintaani sen ansaitsemalla vakavuudella, mutta yritti selittää, että mahdollisesti on kuitenkin niin, ettei se Suomen kiinalainen olekaan välttämättä sitä "oikeinta kiinalaista". Mutta mistä maasta sweet&sour chicken sitten on kotoisin? Täällä en sitä (siltä kiinankieliseltä) ruokalistalta ainakaan ole löytänyt, mutta nuudelit näyttävät olevan kovasti suosittuja.

On se vaan aina yhtä ihanaa kun mies kehuu naistaan. Pääsin tässä yhtenä päivänä nauttimaan siitä, kun Tero kehaisi minua sanomalla, että valitan paljon vähemmän kuin etukäteen odotti. Toisaalta en ole varma miten tähän pitäisi suhtautua, koska vaikka tuo muistuttaa kohteliaisuutta niin samalla tuntuu, että olen pettänyt Teron odotukset.

Seuraavaksi sitten suuntaammekin Tiibetiin. Saahan siitä maapisteen, jos vielä vähän aikaa sitten kuvitteli Tiibetin olevan itsenäinen valtio? Mielestäni saa, etenkin koska tiibetiläiset ovat kanssani samaa mieltä siitä, että sen ehdottomasti kuuluisikin olla itsenäinen.

P.S Annu, ostin legginsit. Aion käyttää niitä vain hotellihuoneessa, mutta kaivapa silti mielenterveyshoitoloiden puhelinnumeroita esiin. Kaiken varalta.